Tehtävät
- Yrityskauppalautakunnan toimivalta ja tehtävät perustuvat arvopaperimarkkinalakiin. Lautakunnan toimintaa ohjaavat lautakunnan säännöt.
- Yrityskauppalautakunta antaa hyvän arvopaperimarkkinatavan noudattamisen edistämiseksi suosituksia ja lausuntoja , jotka koskevat kohdeyhtiön johdon toimintaa julkisessa ostotarjouksessa ja määräysvällan ylläpitämistä koskevia sopimusperusteisia rakenteita, tai joilla ohjataan yrityskauppatilanteissa noudatettavia yhtiöoikeudellisia menettelytapoja.
- Yrityskauppalautakunta voi lisäksi antaa hakemuksesta ratkaisusuosituksia suosituksiin liittyvissä yksittäisissä kysymyksissä.
- Yrityskauppalautakunta voi antaa lausuntoja myös muissa kysymyksissä joko itsesääntelyn puitteissa tai esimerkiksi Rahoitustarkastuksen pyynnöstä. Lautakunta voi myös muulla tavoin edistää hyvän arvopaperimarkkinatavan kehittämistä.
Yrityskauppalautakunta antaa yrityskauppoja ja -järjestelyjä ohjaavia lausuntoja esimerkiksi järjestelyn osapuolena oleville yhtiöille ja näiden neuvonantajille. Lautakunnalta voi pyytää lausuntoa suositusten tulkinnasta yksittäisessä tilanteessa, hyvän arvopaperimarkkinatavan mukaisesta menettelystä tai yksittäisistä yhtiöoikeudellisista kysymyksistä. Lautakunta voi jättää lausunnon kokonaan tai osittain antamatta, jos se perustellusti katsoo, että asia kuuluu Rahoitustarkastuksen tai muun viranomaisen toimivaltaan.
Alla on annettu lautakunnan toimivaltaa selventäviä esimerkkejä asioista, joista lautakunnalta voi pyytää lausuntoa. Esimerkkejä sisältävät listat eivät ole tyhjentäviä, vaan lautakunnalta voi pyytää lausuntoa myös muista kuin alla mainituista asioista.
Helsinki Takeover Coden tulkinta
Esimerkkejä muista lautakunnan toimivaltaan kuuluvista kysymyksistä
Lausunnon pyytäminen
Lisätietoa yrityskauppalautakunnan lausunnon pyytämisestä löytyy tästä .
Lainsäädäntöä ja muuta sääntelyä koskevat lausuntopyynnöt
Yrityskauppalautakunta voi lausua lainsäädäntöä tai muuta yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeudellista sääntelyä koskevista kysymyksistä sille esitetyn lausuntopyynnön perusteella tai omasta aloitteestaan. Sääntelyä koskeva lausuntopyyntö osoitetaan lautakunnalle ja lähetetään lautakunnan sihteeristölle postitse tai sähköpostitse.
Helsinki Takeover Code
Yrityskauppalautakunnan suositus, jonka tarkoitus on edistää hyvän arvopaperimarkkinatavan kehittymistä ja ohjata yrityskauppatilanteissa noudatettavia menettelytapoja. Lue lisää
Pyydä lausuntoa
Yrityskauppalatakunnan lausuntoa voi pyytää järjestelyn osapuoli, asianajaja tai muu neuvonantaja, viranomainen tai muu lautakunnan kannanottoa tarvitseva taho. Lue lisää
Liity sähköpostilistalle
Yrityskauppalautakunta tiedottaa toimintaansa koskevista ajankohtaisista asioista sähköpostilistan kautta. Lista on kaikille avoin. Lue lisää
